maanantai 22. joulukuuta 2014

Penaalit

Lapsille halusin vielä jotain pientä antaa joulumuistamiseksi, isommat lahjat on jo hankittuna. Idea penaaleista syntyi ja googlella löytyi helpot ja nopeat ohjeet Hääräämö-blogista.
Sisälle laitan pienet yllätykset.




Näihin tuhosin kaksista vanhoista farkuistani lahkeita. Tytölle punaisella vetoketjulla, mihin laitoin kantokahvan.


torstai 18. joulukuuta 2014

Nukenvaatteet

Niinhän siihen nukenvaatteiden ompeluun koukuttui ja vielä oli kaavoitettava ja ommeltava n.30cm pituiselle nukelle vaatteet. Isompien nukkejen vaatteet edellisessä postauksessa. Nukenvaatteiden ompelu olikin kivaa näpertelyä ja jo on suunnitelmissa seuraavat vaatteet.




Tässäkin paidassa tarranauha niskassa pukemista helpottamaan.
 Tämän nuken varpaat on kokeneet kovia edellisellä omistajalla. Liekö koira tai jopa lapsi maistellut niitä. Nukke löytyi kirpputorilta 1€ hintaan.

Paitakangas löytyi noin vuosi sitten Eurokankaan palalaarista. Siitä ompelin ensimmäisiä vaatteita tytölle. Nyt sai hyvin hyödynnettyä yli jääneen palasen nukelle. Hihat on kierrätysmateriaalia ja housut Eurokankaan trikoota.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Nukenvaatteita

Tytön nuket on olleet vaatteitta tai 50cm vauvanvaatteilla, mistä varsinkin potkuhousut olleet aivan liian isoja. Nyt kaavoitin ja ompelin pukinkonttiin muutaman vaatteen ja vaipan.

 Isompi nukke on n.48cm pitkä ja pienempi nukke 42cm pitkä päästä varpaisiin mitattuna.

ja tokihan vauvoilla vaipat pitää olla.

 Olalla tarrakiinnitys helpottamaan pukemista.
 Samoin housuhaalarin selässä tarra.
Isomman nuken housut collegea ja paita trikoota.
Pienemmän nuken housuhaalari collegea.
Vaipat päältä joustofroteeta ja sisällä collegea, tarrakiinnitys.
Isommalle nukelle kävisi varmasti myös pienillä muokkauksilla 50cm vauvanvaatteet, mihin löytyykin kivasti kaavoja mm.Ottobre lehdistä.

torstai 11. joulukuuta 2014

Applikoidut paidat 92cm ja 120cm

Pitkästä aikaa aloin taas applikointi puuhiin. Se on ihan kivaa niin kauan kuin onnistuu. Sitten siihen meneekin hermot ja päättää ettei enää koskaan (ennen seuraavaa kertaa). Tytölle ja pojalle valmistui paidat samaan syssyyn. Poika itse valikoi paitaansa kankaat ja resorit kangaskaapin valikoimista, chiman kuva löydettiin netistä.
 Itselleni haastavimpana, jälleen kerran, aluksen applikointi. En tiedä miksi siihen edes taas ryhdyin, kun edellinen yrittämäni alus jo tuotti harmaita hiuksia ja hampaiden kiristystä. Vaikka kuinka piirtää paperille viivat ja suunnitelmat, mutta eipä tuo ompelutyössä samalle näytä. Mutta lupaan vielä ainakin kertaalleen tätäkin kokeilla. Kolmas kerta toden sanoo?

 Eskarilainen vielä kelpuuttaa tekemiäni vaatteita ja esittää toiveita ja valikoi kankaita, koululainen ei enää mitään tekemääni päälle laita, ei vahingossakaan. Tytölle 2v sentäs menee vielä kaikki päälle, mutta jo kuulin uhkakuvia tyttöjen vaatemaailmasta. Onneksi vielä ei ole havaittavissa mitään valikointia vaatteiden suhteen.

Tässäpä siis vähemmän onnistunut Chima-ukko mopon kyydissä ja pöllö tytölle.





Ja jopa sain napattua tytöstä kuvan paikoillaan vaatteet päällä. Housut tehty jo aiemmin ja löytyy täältä.

Kaavat omat 
Kankaat:
-Pojan paita trikoita kaapista
-Tytön paita ralliraita joustofroteeta Hannan kankaasta

maanantai 1. joulukuuta 2014

Housuja, leggareita, paita koossa 92cm

Viime aikaiset ompelukset on joka välissä suuntautuneet tytölle perushousuihin ja paitoihin ja leggareihin velourista ja joustofroteesta. Ajatuksena, josko lämmittäisivät hiukan enemmän talvella kuin trikoo. Väljyyttä ja pituutta myös lisäten, jotta alle mahtuisi vielä villakerrasto ja housut menisi myös keväällä lahkeiden puolesta. Housuissa olen testaillut erilaisia vyötäröitä, että löytyisi minulle se siisteiten ja helpoiten onnistuva tapa.

Vihreät olleet käytössä vähän enemmän jo ja tähdet tehty silitysarkeilla. Hyvin on pesut kestäneet. Punaiset velouria ja vihreä ja ruskea-valkoinen helmitaulu joustofrotee.


Paita velouria. Nyt tuntuu että kantitkin jo onnistuu niin kuin pitää ja jopa kokolapun muistin laittaa ja se jopa pysyy kiinni kun usein jää repsottamaan.

Palomies neulos housuihin kokeilin jälleen ommella kuminauhan ensin saumurilla housuun kiinni ja sitten tikata päältä. Ei vaan meinaa onnistua niin kuin haluaisin. Paremmilta nuo kuminauhakujat näyttävät ja onnistuvat. Mutta jääräpäisenä, ihan varmasti vielä parit housut kokeilen tätäkin ennen kuin luovutan.



Ja lopuksi ajattelin ottaa kivoja sovituskuvia ompeluista esitelläkseni niitä tässä blogissa. Sovituskuvat kuitenkin kertovat hiukan enemmän verraten lattiakuviin. Mutta kamerassa kaikki kuvat oli tätä luokkaa, että taidanpa luovuttaa tällä erää asian kanssa.
Angry birds t-paitakin valmistunut hiljakkain, mihin tuli hiukan liikaa pituutta, mutta eipä tyttö juoksentele selkä paljaana.

Kaavat: Omat kaikissa
Kankaat: helmitaulu joustofrotee hannan kangas, muut facebook kirpputori
Silitysarkit: Pikku Piltti