maanantai 3. elokuuta 2015

Blogihaasteeseen vastaus ja peittari kokeiluja

Peittarikuumeesta kärsiville tässä hyvää mainosta päätökselle :D


Elna 444 kotiutui minulle parisen viikkoa sitten. Ompelu on sujunut hyvin. Muutaman hyppytikin kanssa paksussa kohdassa (sauma ja 2x resori + 2x trikoo) jouduin hieman päätä rapsuttelemaan. Mutta sekin hoitui yllättävän nopeasti, kun rauhassa jaksoi säätöjä kokeilla. Olen siis varsin tyytyväinen peittarin omistaja. Helmakäänteet sujuu nopeasti ja jälki on mielestäni hyvää. Yks suuri muutos on ollut myös ompelujärjestys, täytyy muistaa tasona käänteitä tehdä.





Tytölle koetestasin muutaman pitkähihaisen mekon/tunikan. Koetilkkujen jälkeen uskalsin heti lähteä kokeilemaan vaatteita muutamista lempikankaista.

Aarrekidin Aarremetsästä tunika.





Ostin myös nimikoituja ompelumerkkejä saumaan ommeltavaksi. Kunhan ne muistaisi sinne saumaan lisätä! SoMinelta meinasin ensin tilata niitä, mutta pitkä toimitusaika mietitytti. Malttamattomana tilasin sitten Ikast Etiket:ltä.



Tässä vielä lähempää peittarin ommeljälkeä. Vähän hakee reuna paikkaansa (leikkasin siis ylimääräsiät resoria pois), mutta eiköhän sitä tässä käyttäessä opi mihin kohtaan kangasta syöttää. Tässä näkyy tereen kohdalla hyppytikkipaikka.



Tein myös Melli eco Design:n Punahilkasta mekon. Ensimmäistä kertaa tein tuollaisen kaula-aukon ja hieman piti sen kanssa möhliä. Leikkasin vahingossa 2 takakappaletta minkä kyllä huomasin kun kankaat oli leikattu. Kangas odotteli leikattuna hetken ja tietysti unohdin avartaa etuosan kaula-aukkoa, kun vihdoin ehdin ompelemaan. Sen huomasin vasta kun olin kantannut onnistuneesti reunat. Riskillä päätin kokeilla millainen tulee, koska vihaan purkamista. Noh, ehkä olisi ollut helpompi purkaa siinä vaiheessa, kuin valmista mekkoa. Tyttö ei tätä vielä suostunut kokeilemaan, joten jää nähtäväksi miten istuu päälle. Henkarissa ainakin näyttäisi että kaulaosa nousee turhan korkealle.


 Tässä vielä lähempi kuva ompelumerkeistä. Mainiosti siis unohdin sen saumaan laittaa. Merkit ei siis ole oikeasti saumaan laitettavia vaan vanhojen merkkien pohjalta huomasin että ne voi hyvin sinnekin lisätä kunhan on vain lyhyt teksti merkissä.



Tähän käänsin peittarin nurjan puolen ompeleen päälle. Ja on kyllä niin nopeaa ja helppoa tehdä ommel peittarilla, verraten ompelukoneen jousto-ompeleeseen!





   Sain kysymyshaasteen Hannalta.

 Haasteen säännöt menevät näin:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.

 Haastan muita, kunhan ehdin selailla kuka ei vielä luetuista blogeista ole haastetta saanut :)

1. Mitä uutta haluaisit oppia käsitöissä tänä syksynä?
Hmm.. paljon on vielä opittavaa, mutta ehkäpä tämän syksyn opittavana olisi nahkalaukun suunnittelu ja ompelu.

2. Mikä omista tänä vuonna tehdyistä käsitöistäsi on vaatinut sinulta eniten? Miksi?
Omat farkut. Niihin käyyin eniten aikaa vertailemalla ja muokkailemalla kaavoja ja omia mittoja. Kaava ei ihan täydellinen vielä ole, mutta oli mukava onnistua.

3. Mikä käsityöliike/kangaskauppa on sinun suosikkisi?
Vaikea sanoa. Yhtä suosikkia minulla ei ole, usein tilaan alennuksesta mutta turhan usein myös hetken mielijohteesta jotain kivaa kuosia. Ne sitten usein marinoituukin hieman pidempään kaapissa..

4. Mitä käsityötä teet tällä hetkellä?
Tällä hetkellä työnalla on ompelupuolella muutama pussukka, nahkalaukun suunnittelu, perusvaatteita lapsille ja pehmokäärme. Kesken on myös neuletakki ja minua on alkanut epäilyttää valmistuuko se koskaan..

5. Millaiset blogit saavat sinut innostumaan ja kokeilemaan uutta?
Tykkään lukea kaikenlaisia käsityöblogeja. Jokaisella on oma kädenjälki ja omanlaiset ompelut ja tuntuu että kaikista saa jotain ideoita. Varsinkin kuvallisista ohjeista on ollut suuri apu ompelu-uralleni! Kaavalehtien ohjeita lukiessa tuntuu, etten ymmärrä yhtään mitään, mutta blogeja selaamalla usein löytyy apu ongelmakohtaan. Kiitos siis kaikille kuvallisia tutoriaaleja tekeville bloggaajille!









6. Mikä blogisi postauksista on ollut suosituin? Miksi luulet sen kiinnostaneen ihmisiä?
Ompeluhaastepostauksessa viime syksyltä näkyy olleen eniten katselijoita. Syynä varmasti haasteen näkyvyys Mallikelpoisen blogissa. Toinen suosittu on ollut kesävaatetta tytölle tämän kevään postauksena, sen linkin julkaisin facebookissa.

7. Millaiset kuvat ovat sinun mielestäsi blogeissa parhaita?
Sovituskuvista näkee ehkä vaatteen parhaiten. Mutta toisaalta kaikenlaiset kuvat valmiista vaatteesta on kivoja, koska niistä näkee mm. jonkun kuosin koon tai sopivuuden tiettyyn kokoon.

Ihailen kyllä blogeja, missä on panostettu kuvauspaikkaan ja -tilanteeseen. Niitä on mahdottoman mukava katsella! Täytyy sanoa ettei itsellä ole aikaa tällä hetkellä niin panostaa blogiin.

8. Mikä on oma kuvasuosikkisi blogissasi? (kuva olisi kiva :))
Tämä onkin vaikea, en kyllä osaa sanoa kuvasuosikkiani :)

9. Entä mikä blogissasi julkaistuista töistäsi on sinulle tunnearvoltaan tärkeä? Jos haluat, kerro mikä tekee siitä tärkeän.
Olen ehkä vähän tylsä, mutta selailin blogiani ja ei siellä kyllä oikeastaan tunnearvoltaan ole tärkeitä tällä hetkellä. Tietysti kaikki oma tekemät on tärkeitä ja arvostan entistä enemmän käsitöitä oman ompelun kautta. 




10. Onko sinulla tapana tehdä yksi käsityö kerrallaan loppuun, vai teetkö monta yhtä aikaa?
Liian monta projektia aina yhtä aikaa! Välillä otankin projektiksi tehdä aloitetut jutut loppuun ennen uusia. Tällä hetkelläkin on projektina ommella kaikki leikatut valmiiksi, ennen kuin alan miettiä uusia juttuja. Saumuri onkin sauhunnut urakalla viime päivinä.

11. Millainen olisi käsitöille/ompelulle varattu huoneesi, jos sinulla olisi mahdollisuus toteuttaa se juuri siten kuin unelmoit? (unohdetaan realiteetit hetkeksi)


Iso pöytä,tuoli pyörillä ja iso kangaskaappi mihin kankaat saisi järjestykseen ja käden ulottuville. Langoille olisi omat telineet ja ompelutarvikkeille joku tosi näppärä säilytysratkaisu. Tällä hetkellähän ompelutarvikkeeni ja kankaani on 3:ssa eri paikassa!

Kankaat:
-tunika Aarrekid
-mekko Melli EcoDesign 
-housut apila Metsola
-housut helmitaulu Hannan Kangas
-huppari Viljamin puoti
-tähtitrikoo hupparissa Kestovaippakauppa
-leggarit Nosh

Kaavat:
-ensimmäinen tunika OB 4/15 Animal Portraits
-Toinen mekko OB 4/15 Three times T trikoopaita pidennettynä mekkomittaan A-linjaisena
-huppari OB 6/14 Happy Combo
-leggareissa oma kaava

9 kommenttia:

  1. Olet kyllä hienosti päässyt perille näin nopeasti koneen toiminnasta, todella upeita ompeluita, hienoa:) itsellä ei alku ollut todellakaan ruusuinen, meinasin jo muutaman viikon kokeilun päätteeksi heittää koneen jorpakkoon:D minulla on tuo samainen Elna, mutta vanhempi versio, 434. Jos lisäosia aiot hankkia (tai ostitko?), niin Janome coverpro peittarin osat käy koneeseen, ovat paljon halvempia kuin Elnan omat. Karnaluksissa olen suurimmaksi osaksi tilannut, esim. nauhanohjainta, kirkasta paininjalkaa ym..eBaystä löytyy myös. Yksi juttu vielä, en tiedä mitä keinoa itse käytät ompelun lopetukseen (esim. tilanne kun ommellaan helmäkäänne pyörönä, miten ompelu kannattaa lopettaa ja poistaa kangas paininjalan alta niin, että neulojen langat sujahtaa valmiiksi nurjalle, eli estää purkaantumisen) Omassa ohjekirjassani on ihan erilailla ja vähän huonollakin tavalla kerrottu asia, YouTubesta löysin tähän hyvän ohjeen. Ja tosiaankin, ainakin lasten paidoista joutuu hihakäänteet tekemään tasona, kun ei tahdo mahtua pyörimään. Aikuisten paidoista vielä jotenkin onnistuu pyörönä. Nämä varmaan oli sellaisia juttuja mitä tiesitkin, mutta kerroin kuitenkin:)

    VastaaPoista
  2. Kaikki vinkit vastaanotan mielelläni peittariin liittyen! Jossain muuten törmäsinkin tuohon youtuben ohjeeseen ja sitä olen nyt käyttänyt. Meinasin kyllä itselläni käydä mielessä että tähänkö tämä vähäinen ompeluaika menee, hyppytikkeihin! Mutta sitten vaan yllättäin ei niitä enää tullutkaan. Sen lisäksi taisi ompelukoneeni ottaa nokkiinsa, kun viereen tuli kilpailija eikä se suostunut kunnollista suoraa tekemään. Purin konetta atoimeiksi ja putsasin, öljysin ja juttelin mukavia, niin taas toimii. Ja saumuri teki hyppyjä mitä ei ole aiemmin koskaan tehnyt, no siihenkin onneksi auttoi putsaus, öljyäminen ja neulojen vaihto. On se välillä näiden koneiden kanssa.. En ostanut lisäosia vielä, kun en tiennyt mitä voisi tarvita, mutta pidän Janomen mielessä jos jotain tarvitsee.
    Kiitos Villa Pipo vinkeistä!

    VastaaPoista
  3. Oon huomannut myös että jotkin kankaat on tosi hankalia ommeltavia, eikä kunnollista säätöä tahdo saada millään. Nuo paksut kohdat on niitä pahimpia hyppytikkien aiheuttajia, siksi teen nykyään kanttaukset vain kolminkertaisena kanttauksena. Parhaat neulat koneeseen on mielestäni organin super strech hax-1sp, ja käytän melkein aina kokoa 90. Inspiran neulat myös hyviä. En tiedä minkälaisia Elnan omat neulat on ja mistä niitä voi edes saada, ei ainakaan meidän kylältä:D aikamoista välineurheiluahan tämä on, pitäisi kyllä itsekin huoltaa koneet, hyvä kun muistutit:)

    VastaaPoista
  4. Onpa mukava kun peittari pelittää. Se on kyllä loistokaveri:-). Nopeuttaa ompelua niin valtavasti. Haastevastauksiasi oli kiva lueskella:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä yllättynyt että peittarin kanssa on sujunut näin hyvin ja tosiaan nopeuttaa kyllä ompelua! Kiitos Kanneli

      Poista
  5. Minustakin oli mukava lukea vastauksesi! Minulla ei ole peittaria mutta selkeästi tektistä välittyy ilo ja onni uudesta koneesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi kone on kyllä ihan paras! Perus trikoovaatteet tulee hujauksessa. Vaikka kaksoisneulauksen kanssa ei ole ollut suuria ongelmia, niin on niissä aina omaa säätöä ja ärsytystä puolauksien kanssa. Lapset haluaa ommella myös ajoittain pieniä juttuja, mutta peittari on vielä pysynyt ihan vaan minulla :) pojat sitä kyllä jo vähän katseli siihen malliin että haluaisivat jo kokeilla. Kiitos Krista!

      Poista
  6. Olipa kivaa, kun tartuit haasteeseen, vastauksia oli mielenkiintoista lukea! Nahkalaukku kuulostaa mielenkiintoiselle projektille. Muistankin ne sinun farkkusi, ne näyttävät kyllä niin hyvin istuville, että hattua pitää nostaa! Ihania vaatteita olet taas tehnyt ja peittarista olen kyllä vähän kade ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusvaatetta on kiva ommella ja sitä tarvitaankin tällä hetkellä. Vaikka mielellään sitä tekisi jotain muutakin jo. Nahkalaukun suunnittelu etenee lähiaikoina, kun tuo jo leikattu pino on pienentynyt hyvin. Tosin nyt lämpöjen yllättäessä on koneetkin hiljentyneet totaalisesti hetkeksi. Kiva kun tuli lämmintä! Farkut on varmaan olleetkin oman "ompelu-urani" kohokohta, kun se oli se suuri peikko ja omana tavoitteena tälle vuotta. Ja yllättävää oli että onnistui niinkin hyvin!
      Kiitos Hanna Mi!

      Poista