perjantai 2. lokakuuta 2015

Prinsessa vai prinssi?

Syysterveiset täältä blogi hiljaisuudesta. Kummasti sitä arki mennyt kiireiseksi, ettei oikein bloggaamaan ole ehtinyt. Ja kyllä tuossa oli pieni ompelutaukokin, kun ei yksinkertaisesti ehtinyt eikä jaksanut tässä arjen hulinassa. Todellakin tuntuu olevan ruuhkavuodet ja onhan se niin, että työnteko haittaa harrastuksia! Nyt vapaapäivän kunniaksi ompelin eilen illalla ja jatkoin aamulla loppuun. Ja sain kuin sainkin tytön heti kuvattavaksi ne päällä.

Olen tässä miettinyt, että on aika erilainen maailma tytölle kasvaa kahden isoveljen jälkeen pikkusiskona. Meillä asuu prinsessa isopoika tällä hetkellä. Tämän ison pojan vaatemakukin vaihtelee, toisaalta pitäisi poikamaisia ajoneuvoja, mutta toisaalta mennään tyttömäisemmin korut kaulassa ja toivotaan pinkkiä mekkoa. Mutta täytyy sanoa, että olen iloinen kun mitään suurta röyhelöprinsessa vaihetta ei ole tullut, enkä pistä pahitteeksi vaikka ei tulisikaan. Ja tyytyväisenä ompelen nyt kaikenlaista ja -väristä vaatetta.

Tässä tytön omista toiveista vaatetta. 






 Kankaat:
-Raidat Jonic
-Autot Eurokangas 
-Ponit Sampsukka

Kaavat:
-Leggarit: oma kaava 104cm
-Autopaita OB 4/15 Three tipes T muokattuna kaulua-aukko normaaliksi, koko 104cm
-poni tunika OB 4/15 Animal Portraits (olkia muokattuna, mm.tereet jätin pois), koko 104cm

Miten teidän lasten vaatemaut on menneet? Onko selkeitä vaiheita minkälaista ja minkäväristä pidetään vai kelpaako kaikki?

Mukavaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Kivoja perusvaatteita! Hauskoja nämä lasten vaatemaut ja tosiaankin isompien esimerkki vaikuttaa. Meillä vanhin tyttö eli vahvaa prinsessakautta pienempien siskojen syntyessä ja heillä prinsessakausi aikaistui. Pienin elää edelleen vahvaa prinsessakautta ( mikä sopii kyllä mulle kun tykkään mekkojen ompelusta) mutta 5 v on selkeästi alkanut ottaa jo hieman vaikutteita myös koululaistytön vaatteista. Kaikille kyllä kelpaa silti vielä mekot/hameet ja se mikä on musta ihanaa on se, että jokaisella on omat erilaiset lempivärit :). Ja aina on muukin kuin pinkki kelvannut - kirkas perusvihreä ja sinisen sävyt (paitsi tummansininen) on tainnut olla ainoat mitkä on olleet ehkä sellaiset ei niin tykätyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä mukava seurata kuinka lasten vaatemaku muokkaantuu kasvaessa. Ja kuinka on erilaiset mistä pitää. Esikoinen on meillä aika hillitty pukeutuja ja kelpuuttaa vasn tietynlaisia vaatteita. Keskimmäinen taas pitää kovin väreistä eikä vieroksu oikeastaan mitään. Saas nähdä mihin tytön vaatemaku tässä kehittyy.
      Kiitos Krista!

      Poista
  2. Tosi kivan näköisiä vaatteita! Meillä vaatemaku on pysynyt ihmeen samana värien puolesta, vaikka ajattelin sen muuttuvan neidin kouluun menon myötä. Edelleen hänelle kelpaa monenlaiset kirkkaat ja hempeämmätkin värit: pinkki, kirkkaanvihreä, keltainen, oranssi, kullansävy. Mustat, harmaat ja ruskeat ei kiinnosta, mutta yhden harmaan neuletakin hän halusi, koska minullakin on.
    Meidän poika taas on tykännyt paljon ei-niin-poikamaisistakin väreistä, joten hänellä on ollut käytössä keltaisia, oransseja ja punaisia vaatteita. Päiväkotiin siirtymisen jälkeen hän on ehkä suosinut kuitenkin enemmän harmaita, ruskeita, sinisiä ja limenvihreitä värejä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen kasvaessa seura ja ryhmät vaikuttaa paljon siihen mistä alkaa pitää mm. hahmojen kautta. Täytyy toivoa että uskaltaa myös mennä oman tykkäämisen puolelle ja löytää oman tyylin kasvaessa.
      Kiitos Heidi!

      Poista
  3. Kiva kun olet saanut hetken omaa aikaa kiireen keskellä ja päässyt ompeluhommiin, hienoja vaatteita syntynyt:) omille pienokaisille on tähän asti vielä kelvannut kaikki mitä äiti kaupasta ostaa tai ompelee:) tyttö tykkää hypistellä kankaita ja muutama ehdotus tullut mitä voisin ommella. Prinsessa kausi on vahvasti tuloillaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ompelu on mukavan rentouttavaa kaikinpuolin. Välillä nykyään tuntuu että joutuu ihan laittamaan kalenteriin ompeluhetketkin, että tulee ommeltua. Mutta toisaalta tiedän että 5v päästä kaipaan tätä aikaa :)
      Kiitos Villa Pipo!

      Poista
  4. Hienot vaatteet tytölle! Hetki omaa aikaa ja harrastusta tekee aina hyvää arjen kiireiden keskellä. Meillä pojalla on selkeästi sininen-vihreä ne lempivärit, pitää kyllä kaiken värisiä vaatteita. Eniten vaikuttaa sen hetkinen ihailun kohde, samanlaiset vaatteet kuin Elastisella kelpaa ihan aina ja nyt uutuutena Animal Planetin Gator Boys-ohjelman henkilöiden vaatteet :). Ja niitä sitten osataan vaatia ja tarkkaan katsoa, onko kaikki yksityiskohdat samalla tavalla kuin alkuperäisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin että poikasi on Elastinen-fani ja ne hienot vaatteet mitkä teit! Uskallankohan edes kertoa että olen Elan keikalle menossa ;)
      Kiitos Hanna!

      Poista
  5. Hienoja vaatteita olet tehnyt neidille. Kun on itse päässyt vaikuttamaan, niin on vielä varmempaa että ovat kovassa käytössä. Itselläni ei ole omia lapsia, mutta tädin roolia rakastan yli kaiken. Toinen siskon tytöistä on prinsessa eli pinkkiä olla pitää ja prinsille sinistä. Vanhin siskon tyttö on kuitenkin "toista maata" hän haluaa sinistä ja keltaista. Oli sitten mikä vaate tai asia kyseessä, niin vastaus on aina sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta että itse valitut vaatteet on takuuvarmasti myös käytössä. Toki hutejakin silti joukkoon mahtuu. Mukava kun pääset tädin roolissa ompelemaan toive vaatteita :)
      Kiitos Suvituulia!

      Poista