keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Mustavalkoista- haaste

Manda järjestää taas kevään aikana haasteita ja itse osallistun mustavalkoiseen haasteeseen. Tämä oli helppo ratkaisu itselleni, sillä minulla on jo turhan kauan kaapissa odotellut ihanat Aarrekidin kankaat vaatteeksi pääsyä. Jokin näissä Aarrekideissä minua puhuttelee enkä niitä meinaa raaskia leikellä. Onneksi tyttökin niistä tykkää, pojat taas ehdottomasti niistä kieltäytyy. Ja kyllä, vieläkin eri kuoseja jäi kaappiin ihasteltavaksi :)

Koska Rannalle-kuosi on minusta jo itsessään puhutteleva, päätin tehdä simppelin mekon. Resorin valinta oli hieman hankala, sillä kankaan pohjaväri on luonnonvalkoinen enkä mustaa olisi halunnut. En nyt ole ihan varma osuiko tuokaan väri ihan nappiin. Kaavaksi kokeilin lasten Ob 1/16 ylisuurta T-paitaa. Ja sellainen se tosiaan on, ylisuuri T-paita. Kaava ei ole ihan ykkösvalintani seuraavaan ompeluun, sillä se tuo yöpukumaista tunnelmaa, mitä en todellakaan olisi halunnut tästä kankaasta. Ehkäpä vielä lisään vyön tai kuminauhan vyötärölle tai isot taskut tuomaan päivävaate tunnelmaa.


Kuosi on mielestäni mielenkiintoinen. Siellä on kaikkia pieniä, kivoja yksityiskohtia.







Owls kuosista tein 3/4 hihaisen mekon ja kaavaksi valikoitui Ob 4/15 Busy Forest. Kaula-aukkoa hieman kavensin, koska en tehnyt laskoksia ja helmaa levensin enemmän A-linjaiseksi. Mielenkiintoista oli leikellä ensimmäistä kertaa tuollaista vinoraitaista trikoota leggareihin. Hieman mietin ja kaavoja pyörittelin kankaan päällä, miten päin pitäisi leikata. Enkä pyörittelemällä osannut täysin kuvitella miltä raidat näyttää valmiissa housuissa. Ja niin siinä kävi, että samaan suuntaan raidat menee, mutta ei sentään niin että toisessa lahkeessa raidat menisi ylöspäin ja toisessa lahkeessa alaspäin :D.




Helmassa ja hihoissa koristetikkaukset peitetikkikoneen nurjalla.







Koska se kesä jo kolkuttelee ovella (toiveajattelua), niin jatkoin vielä kesävaateompelulla hyvin alkanutta ompeluputkea. T-paidan Ninja-kangas on kangasvaihtareilla vaihdettu. Shortsit on joustofroteeta. Oli muuten vaikea löytää perus t-paitakaavaa vaikka minullekin on noita kaavalehtiä jo kertynyt vino pino. Niin ollen päädyin muokkaamaan Lionellasta t-paidan. Tein t-paidasta hieman ylipitkän, lähes tunikan. Helmaan resoria, sillä pituus ei olisi muuten riittänyt. Shortsit muokkautui leventämällä legginssien kaavaa kauttaaltaan ja pätkäisemällä polvien alta. Tyttö halusi ison taskun aarteiden keräilyä varten.











Koska Suomen kesä on tunnetusti vähäluminen, niin t-paidan käyttö ajateltu myös soveltuvan leggareiden kanssa.




Kaavat:
-Rannalle mekko: OB 1/16 Maxi Size, ylisuuri t-paita, koko 110
- Pöllömekko Ob 4/15 Busy Forest, koko 110, kaula-aukko muokattu pienemmäksi ja helmaa levennetty A-linjassa
-legginssit Ob 6/14 Back to Front 110cm
-shortsit Ob 6/14 Back to front levennettynä kauttaaltaan ja lyhennettynä polvien alle
-T-paita Ob 3/15 Lionella 110 muokattuna t-paidaksi

Kankaat:
-Mekot Aarrekid
-t-paita ja keltainen vinoraita kangasvaihtareilta
-musta-valkoraita leggarit Eurokangas
-joustofrotee kirpparilta

Oikein hyvää pääsiäistä kaikille!

14 kommenttia:

  1. Kivoja ompeluksia! Minulla ei satukaan olemaan yhtään aarrekidin kangasta. Pöllökuosi on minusta tosi suloinen ja keltaiset ompeleet tuovat siihen väriä juuri sopivasti.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä, näyttävä kuosi ei kaipa erikoisia kikkailuita :) Kivan näköisiä vaatteita olet ommellut! Mukavaa pääsiäistä sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista :)
      Iloista pääsiäistä!

      Poista
  3. Kaunita kankaita, ihanaa kevättunnelmaa varsinkin tuossa "keltaisessa" setissä. Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän ehkä arkaa värimaailmaa 3v:lle, mutta testataan nyt sitten tahranpoistoaineet läpi ensi kesänä :)
      Kiitos Krista ja iloista pääsiäistä!

      Poista
  4. Ihania asuja! Aarrekidillä on kivoja kuoseja, harmi kun poika ei niistä enää välitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei pojat välitä Aarrekideista. Onneksi tyttö tykkää, niin saa niiden kankaita tilailla ja ommella vaatteeksi.
      Kiitos HannaMi!

      Poista
  5. Kivoja ompeluita! Aarrekidin kankaat ovat vähän erilaisia kuin muilla kaupoilla, erityisestintuo keltainen pöllösetti on ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se onkin minuun vetoavaa Aarrekideissa, kun on erilainen tarjonta kuin muilla kaupoilla.
      Kiitos Katja!

      Poista
  6. Kauniita asuja! Ihania myös kuosit, niissä onkin paljon mielenkiintoista katseltavaa:) Vaatteen malli saakin olla aika simppeli, ettei turhaan riko kuviointia:) Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Tosi kauniit kuosit ja leggarit tuo niihin lisää persoonallista reippautta :)

    VastaaPoista