Näytetään tekstit, joissa on tunniste chima. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chima. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. joulukuuta 2014

Applikoidut paidat 92cm ja 120cm

Pitkästä aikaa aloin taas applikointi puuhiin. Se on ihan kivaa niin kauan kuin onnistuu. Sitten siihen meneekin hermot ja päättää ettei enää koskaan (ennen seuraavaa kertaa). Tytölle ja pojalle valmistui paidat samaan syssyyn. Poika itse valikoi paitaansa kankaat ja resorit kangaskaapin valikoimista, chiman kuva löydettiin netistä.
 Itselleni haastavimpana, jälleen kerran, aluksen applikointi. En tiedä miksi siihen edes taas ryhdyin, kun edellinen yrittämäni alus jo tuotti harmaita hiuksia ja hampaiden kiristystä. Vaikka kuinka piirtää paperille viivat ja suunnitelmat, mutta eipä tuo ompelutyössä samalle näytä. Mutta lupaan vielä ainakin kertaalleen tätäkin kokeilla. Kolmas kerta toden sanoo?

 Eskarilainen vielä kelpuuttaa tekemiäni vaatteita ja esittää toiveita ja valikoi kankaita, koululainen ei enää mitään tekemääni päälle laita, ei vahingossakaan. Tytölle 2v sentäs menee vielä kaikki päälle, mutta jo kuulin uhkakuvia tyttöjen vaatemaailmasta. Onneksi vielä ei ole havaittavissa mitään valikointia vaatteiden suhteen.

Tässäpä siis vähemmän onnistunut Chima-ukko mopon kyydissä ja pöllö tytölle.





Ja jopa sain napattua tytöstä kuvan paikoillaan vaatteet päällä. Housut tehty jo aiemmin ja löytyy täältä.

Kaavat omat 
Kankaat:
-Pojan paita trikoita kaapista
-Tytön paita ralliraita joustofroteeta Hannan kankaasta