perjantai 16. tammikuuta 2015

Laukku

Ompeluryhmän eräässä haasteessa oli tehdä jotain, missä on vähintään 10 saumaa. Uusi laukku oli ollut pitkään suunnitelmissa ja nyt oli oiva tilaisuus haastaa itsensä 2h aikarajalla. Piirtelin kaavat valmiiksi ja tein mielessä pientä ompelusuunnitelmaa. Kankaat oli helppo valita, farkkua, uutta ja kierrätettyä ja sisälle puuvillaa.

Edessä osat tehty 3 palasta ja vetoketjutasku saumojen välissä.
 
 Toisella puolella vanhojen farkkujen takatasku. Sivuilla näkyy n.10cm levyinen pääkallofarkku, mikä menee pohjan ympäri vetoketjuun saakka.


 Sisällä vetoketjutasku sekä samojen farkkujen toinen takatasku.

Aikaa tähän meni kaikkinensa 1h59min. Joten onnistuin, vaikka ompelua aloittaessa en olisi sitä uskonut. Tähän saatiin 13 saumaa laskettua. Laukusta tuli uusi hoitolaukku, mikä on aina lähtövalmiina eteisessä. Kaavakokeilu onnistui sen verran hyvin, että täytyy tehdä toinen omaan arkikäyttöön.


Kankaat:
-pääkallo farkku: Eurokangas
-ruutu puuvilla: Eurokangas
-tumma farkku: Facebookin kirppis
-taskut ja vaaleampi farkku kierrätettyä

Kaava:
Oma

Tykkään ompeluhaasteista. Ne antavat uusia inspiraatioita ja pyrin itselleni jotain uutta tekemään, eli haastamaan itseni kunnolla. On myös erittäin kiva penkoa kangaskaappia ja miettiä miten toteuttaisi ja mitä toteuttaisi annetulla haasteella, mahdollisen aikarajan puitteissa.

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea haastaa itsensä jonkin ajan puitteissa ompelemaan! Laukku on hieno, hauska idea tuo vetoketjutasku noin päin. Minä en varmaan saisi laukku kahdessa tunnissa tehtyä, kun olen sellainen nysvääjä ompelusten kanssa (siis kaikkeen tuumailuun menee se suurin osa ajasta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin lukeudun ennemminkin tuumailijoihin ja olen aika hidas ompelija. Tälläinen haaste oli siis oikeinkin kiva.
      Kiitos Hanna!

      Poista