tiistai 16. kesäkuuta 2015

Raitaa, perhosta ja farkkucaprit koko S

Kesälomaa vietetty road tripillä Suomessa. Sää ei ollut täysin suosiollinen koleine ilmoineen ja sateineen, mutta on se Suomen luonto silti kaunista katseltavaa. Ompelukone ja saumuri lepäsi hetken, mutta uudella innolla kaivoin niitä esiin, kun tilaukset kolahti lähipostiin.

Punaiset farkkucaprit tein samalla kaavalla kuin aiemmatkin. Nyt  niistä tuli väljemmät, vaikka mielestäni tein aivan samalla tavalla kuin aiemmatkin housut. Tämä taitaa olla sitä ompelun mysteeriä? Raitapaidan kaava löytyi vahingossa kun selailin vanhoja ob:n lehtiä, mieleiseni malli peruspaidalle. Perhostunikasta halusin väljän, jotta perhosen pääsisivät oikeuksiinsa. En mielestäni löytänyt oikein mitään kivaa kaavaa siihen, joten laitoin kankaan päälle t-paidan ja siitä lähdin leikkelemään vapaalla kädellä. Siitä tulikin kiva lökätunika käytettäväksi tiukempien housujen/leggareiden kanssa.

Raitapaita ja farkkucaprit
 

 


 Lökäpaita/tunika ja jo aiemmin tehdyt farkkucaprit.







Kankaat:
-Paidat: raita ja perhoset Selia
-punainen farkku tutulta

Kaavat:
-farkkucaprit: Burda 3/2013 malli 104 Housut koko 36 (muokattuna)
-perhostunika vapaasti saksien 
-raitapaita lasten OB 2/2000 T-paita (3/4 hihat) 170cm n.10cm helmaa pidennettynä

10 kommenttia:

  1. Erittäin hyvännäköiset asut. Caprit kesäpaidan kanssa on kiva kesäasu. Sopii moneen eri tilanteeseen:-)

    VastaaPoista
  2. Makeet kuteet! Mysteeri on miten samalla kaavalla tulee erilaisia vaatteita istuvuudeltaan?! Luulen että pienen pienistä muutoksista saumanvaran leveydessä... tai sitten kroppa muuttuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Varmaankin saumanvaraa tullut leikattua enemmän, mutta parempi hieman liian suuri kuin pieni. Voi huoletta syödä jätskiä kesällä ;)
      Kiitos Hieno tar!

      Poista
  3. Punaiset farkut ja raitapaita toimii todella hyvin yhdessä, hyvännäköinen on tuo perhostunikakin! Harmi, ettei säät olleet kovin lämpimät reissullanne. Mutta se on kyllä totta, että luonto on nyt niin kauniina ettei kylmät säät haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raitapaitaan itsekin tykästyin ja kiva kun löytyi mieleinen kaavakin. Luonnon kauneus tosiaan vei reissulla mennessään ja lapsethan aina sateessa viihtyy :)
      Kiitos Hanna Mi!

      Poista
  4. Raitapaidat toimii aina, kaunis myös tuo perhoskangas. Parempia kelejä täälläkin odotellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se kesän lämpö saapuu pian! Itse olen ihan helleihminen.
      Kiitos Krista!

      Poista
  5. Todella hienot asut! Täällä onkin nyt ollut hyvät ompeluilmat, meinaan kun ei oikein huvita vesisateella lähteä ulos, niin illat voi istua sisällä ompelukoneen ääressä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta! Minulla piti koneet olla pidempääkin lomalla, mutta sateiset ilmat kyllä veti ompelupuuhiin heti reissun päätteeksi.
      Kiitos Villa Pipo!

      Poista