keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Käsityökirjahaaste

Osallistuin Helmoja ja Hepeneitä blogin käsityökirjahaasteeseen. Lähdin kohti haastetta miettien taas miten teen ja kokeilen jotain uutta. Sitten ohjeita tavatessa huomasin, että tosiaan, haasteen ei tarvitse olla ompelua vaan muukin käsityö käy. Näin ollen päätin alkaa neulomaan. Sitä olenkin sitten viimeksi yläasteella tehnyt pakolliset villasukat. Noh. Ei muuta kuin kirjastoon ja lankoja ja puikkoja ostelemaan. Kävipäs vielä tuuri, lanka-aletkin menossa. Mukaan tarttui nämä:



Kirja on Jonna Hietalan Kerällä, Kotiin ja ylle, 45 nopeaa käsityötä. Ensimmäiseksi tekeleeksi ajattelin aina oikein tuubikaulaliinan. Tein jo aluksi pienemmän silmukkamäärän, sillä ohjeen mukaan siitä tulisi aika iso. Kesken neulomisen kyllä huomasin että vieläkin on mieleeni turhan korkea ja muhkea, joten lopetin neulomisen ja se jäi kaulaliinaksi.



Seuraavaksi hyppäsin pipon kimppuun. Olenhan aina ihaillut kaikkia hienoja neulottuja pipoja, mutta ajatellut etten itse kyllä varmasti koskaan ala neuloa (ja kuinka taas kävi vannomisille). Ja sittenhän hokasin että ostettava joko sukkapuikkoja nippu tai pyöröpuikot. Pyöröpuikot löytyi. Piposta tuli ihan kiva, tupsu ehkä turhan suuri.

 Ja pieni virhehän pitää jokaisessa käsityössä olla, niin pipoonkin jo heti alkuun tuli joku moka mikä nähtävissä reunassa. Huomasin sen niin myöhään työn edetessä, etten purkamaan alkanut.


Ja kas, vielä silmiini osui Citymarketin Novitan rose langan ale, 1€/rulla, joten piti niitä vielä ostaa ja kokeilla kirjassa ollutta paidan ohjetta n.100cm 4v lapselle. Jätin olka-helma mitan hiukan lyhyemmäksi ja silmukkamäärän pienemmäksi, sillä paidan on tarkoitus käydä n.2v lapselle. Kaula-aukko on mielestäni turhan avoin, siihen joudun jotain keksiä, muuten varsin kiva ja helppo ohje, varsinkin näin aloittelijalle joka ei kyllä sen enempää osaa soveltaa tai ajatella miten kannattaisi tehdä.

Kirjan ohjeet ovat nopeita tehdä ja ennen kaikkea ohjeet on helppoja ja ymmärrettäviä. Kirjassa on vielä monta juttua mitä haluan kokeilla, mm. rennon näköinen neulepaita aikuiselle, villalapaset ja virkattu kori kuteesta. Ja onhan se varmasti villasukatkin tehtävä, mihin myös ohje kirjassa. Googlen apua tarvitsin aika ajoin, mm. sileä neule, ei mitään tietoa mitä on tai kuinka saumat yhdistetään neuleessa.

Pahoittelen huonoja kuvia, sillä sovituskuviin en lasta taas saanut paikoilleen. Mutta näiden kaveriksi jo suunnitteilla ompelujuttuja, joten ehkä myöhemmin tiedossa kuvia missä vaatteet käytössäkin.
Kiitos haasteesta Helmoja ja Hepeneitä blogin Krista! Taas tuli kokeiltua jotain uutta ja koukkuun jäin!

12 kommenttia:

  1. Tämä kirja on kyllä kiva :) hienoja töitä olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kyllä kaikin tavoin hienosti toteutettu. Onni, että oli kirjastossa vapaana!
      Kiitos Ilosofiaa!

      Poista
  2. Kivan näköinen kirja. Ihailen aina neulojia, itselläni jää neulomistyöt aina kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en olisi uskonut, että vielä joskus neulon ja vielä voin sanoa että on ihan kivaa ja rentouttavaa. Haasteeseen osallistuminen tuli siis oikeaan hetkeen. Ja muuten, äskettäin oli lehdessä juttua neulomisen parantavan muistia. Kirjaa voin kyllä suositella.
      Kiitos Kirsi!

      Poista
  3. Haasteessa on ollut mukavasti esillä useampia tekniikoita :). Minäkään en ole paljon neulonut ja tällaiset helppotajuiset kirjat ovat silloin kyllä aarre aloittelijoille. Täytyy tutustua tähän kirjaan paremmin, kiitokset vinkistä. Sinä olet ollut tosi ahkera, kun ehdit noin monta eri työtä tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun järkkäsit mukavia haasteita! On ollut mielenkiintoista tutustua erilaisiin ja ennen kaikkea upeisiin töihin, mitä bloggaajat ovat tehneet.
      Kiitos Krista!

      Poista
  4. Raikasta raitaa on syntynyt. Tuo reipas monivärinen tupsu on kyllä ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kertoa, että tupsun tekoon sain apua ekaluokkalaiselta. Olivat juuri koulussa niitä tehneet ja näin ollen osasi auttaa minua sen teossa :)
      Kiitos Vaateviidakon Pirjo!

      Poista
  5. Hatun nosto sinulle, että kokeilit ihan uusia juttuja! Onnistuneita töitä kaikki, värit on kauniita. Kirjaa olen joskus vilkaissut, mutta voisikin lainata ja harjoitella itsekin kunnolla neulomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neulominen oli yllättävän kivaa vaihtelua ompelemiselle.
      Kiitos Hanna Mi!

      Poista
  6. Tähän kirjaan täytynee tutustua! Helpot ja nopeat mallit ovat aina tervetulleita. Kivoja juttuja olet tehnyt, reipas pipo on suosikkini. :)

    VastaaPoista