torstai 15. tammikuuta 2015

Talviasusteita ja välikerrastoa

Talvi yllättää aina ja varsinkin kun tarha alkoi, meinasi iskeä pieni paniikin poikanen.
Onko tarpeeksi välikerrasto vaatetta? Ei. Vain 1 villapuku.
Hattuja? Ei. Vain pari lämmintä.
Mites kypärämyssyt? Niitäkin vain 2 epäsopivaa trikoista.
Ei muuta kuin koneet töihin. Mitään valmista kaavaa en taaskaan äkkiseltään löytänyt, joten oli lähdettävä täysin nollista piirtelemään omia kaavoja.

Fleece-puku kotikäyttöön. Sopivan mittaista vetoketjua ei löytynyt vaaleana, joten on vähän lyhyenlainen, mutta toimii ihan hyvin.


 Välikerrasto ihoa vasten merinovillasta koville pakkasille. Tehty reiluksi n.koko 98cm, josko menisi myös ensi talven.


 Hattukokeiluja. Ihan hyvät, mutta vielä piti kaavaa hieman muokkailla, sillä näissä ei otsaa suojannut mielestäni tarpeeksi. Kissahattu neulosta ja fleeceä. Lilassa sisäpuoli fleeceä, ulkopuoli vanhasta villapaidasta, tähti applikoitu velourista. Kypärämyssy trikoota, tästä tulikin tytön lemppari lisko-hattu.

Hatun kaavan piirtelyn kanssa meinasi jo usko loppua. Tyttö ei antanut sovittaa tai mittailla ollenkaan ja piti siis vain arviolta tehdä. Mutta 3.hattu onnistuikin hyvin ja tällä kaavalla mennään :) Päällysosa neulosta ja sisällä fleece.

Itselleni lörppäpipo. Sisällä merinovillaa ja päällyt velouria.
Tämä talvi onkin vaihteleva. Välillä pakkasta -15 ja jo seuraavana aamuna +3 ja vettä sataa. Haastavaa pukeutumisen kannalta. Merinovillaan olen tykästynyt, pitää lämpimänä ja kuivana, mutta ei hiosta. Täytyy ihmetellä miksi en ole löytänyt materiaalia jo aiemmin!

Kankaat:
-harmaa merinovillainterlock: Kestovaippakauppa
-Kissaneulos: Vanja Sea
-Liskotrikoo: Kangastukku
-Ankkaneulos: Majapuu
-Fleecet: Kangastukku, EK:n palalaari, facebookin kirppis

Kaavat:
Omat

5 kommenttia:

  1. Aikamoinen määrä vaatetta on syntynyt, oot kyllä ahkeroinut. Pipo näyttää hyvänmalliselle päässä. Merinovilla on ihana aluskerrastoissa, minäkin tykkään. Nopeasti lämpötilat kyllä ovat vaihdelleet, mutta onneksi meillä on lunta riittänyt (enää emme lisää tarvitsisi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meinasi muutama ärräpää päästä tuon hatun kanssa ja aioin jo luovuttaa kokonaan sen kaavoituksen. Mutta onneksi tuo viimeisin on ihan ok.
      Täällä pk-seudulla tulee lunta ja vettä vuoronperään, tykkäisin kyllä enemmän kunnon pakkastalvesta :)
      Kiitos Hanna!

      Poista
  2. Valtava määrä vaatetta, kyllä nyt kelpaa tarhaan mennä!

    VastaaPoista
  3. Valtava määrä vaatetta, kyllä nyt kelpaa tarhaan mennä!

    VastaaPoista