tiistai 28. huhtikuuta 2015

Farkkucaprit ja tunika



Erääksi tavoitteeksi ompelun saralla asetin itselleni tälle vuotta ommella itselleni farkut, istuvat farkut. Sain sitten eräänä päivänä päähäni, että tarvitsen punaiset farkkucaprit kesäksi. Päätin alkaa tehdä asialle jotain ja aloin ostella kirpputorin puolelta kaavalehtiä. Kun lehtiä ja kaava vaihtoehtoja tuntui olevan tarpeeksi aloin hommiin. Muutama päivä meni itseäni ja kaavoja mittaillessa ja ihmetellessä. Vihdoin löytyi Burdasta kaava, mikä vaikutti pienin muokkauksin todella sopivalta itselleni. Ompeluun lähdin kyllä täysin pessimistisenä ja jätin taskutkin pois (tosin ei niitä kaavassakaan ole) enkä tikkauksiin kauheasti panostanut. Minulla on iso pala ohutta joustamatonta farkkua, millä lähdin testailemaan mitä tästä nyt tulisi. Ajattelemani farkku sai odottaa testikappaleen valmistumista. Samaa farkkua olen käyttänyt myös mm.tytön kevättakkiin.




 Tarvitsin uuden tunikan ja päätin sen tehdä MIW pohjalta olevalla kaavalla.


Farkkujen ohje oli ajateltu puuvillahousuiksi ja siinä oli muotolaskoksia vyötäröllä. Ne jätin pois ja mittojeni mukaan koitin vyötärön ja lantion muokata. Samoin lahkeet lyhensin ja käänsin caprimittaisiksi. Vetoketjun ompeluun katsoin apua Kaikki yhdest Koo'st -blogista. Aivan täysin yllätyin kun farkuista tuli kertaheitolla jotakuinkin sopivat. Nämä on aika jämptit, mutta punainen farkkukangas on joustavaa, joten luulen etten lähde kaavaa muokkailemaan mihinkään suuntaan.




Kankaat:
-tunika kangasvaihtareilta
-farkku kirpputori

Kaavat:
-Farkkucaprit: Burda 3/2013 malli 104 Housut koko 36 (muokattuna)
-Tunika: MIW koko S (muokattuna)

p.s. ja jottei kaikki nyt ihan nappiin kuitenkaan mennyt, niin vetoketjuhalkio meni väärinpäin, saattaa huomata tuosta ekasta kuvasta :)

8 kommenttia:

  1. Ihanat sävyt kesäksi, tuo punainen ja farkku yhdessä! On se niin mukavaa kun ompelun saralla kokeilee uutta ja onnistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se todellakin on mukavaa, kun onnistuu! Kun niitä hutejakin aina mukaan mahtuu.
      Kiitos Krista!

      Poista
  2. Hei, meillä on ollut samantapaiset ompelukset menossa:) Ja farkut näyttää istuvan kyllä täydellisesti. Onnistumisen iloa on siis ilmassa, kun omat housunikin onnistui kerta heitolla. Pirteän värinen tunika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs näkyy olleen! Ompeluniloa on kyllä viime aikoina ollut, vaikka ompeluaika on ollut aika vähissä.
      Kiitos mukavasta kommentista :)

      Poista
  3. Hienoa että housut onnistuivat kerralla, onnitteluni! Itse olen jo aikonut luovuttaa housujen ompelemisen, ehkä pitäisi purkaa vanhat housut kaavoiksi. Eli ehken vielä luovuta täysin. Tunikakin on ihanan kesäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika yllättävää oli onnistua kerralla. Varauduin paljon suurempaan, mutta toisaalta nyt normaalia enemmän paneuduin kaavoihin ja mittoihin. Vanhojen hyvien housujen leikkuu kaavoiksi voisi olla todella käypä ajatus. Kannattaa kokeilla!
      Kiitos Hieno tar!

      Poista
  4. Todella hyvin onnistuneet farkut, istuvat niin hyvin! Paita sopii mainiosti niiden pariksi. Farkku ja punainen on yksi väriyhdistelmä suosikeistani. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista